Kehittämishankkeet

Toteutamme Raahen kaupunkistrategian mukaisia hankkeita ja kehittämistehtäviä. Selvitämme kehitysideoiden toteuttamismahdollisuuksia ja rahoitusvaihtoehtoja ja keräämme sidosryhmät yhteen.

Raahen kaupungin kehittämishankkeita koordinoidaan Kaupunkikehittäminen ja näkyvyys –yksikössä. Toteutamme Raahen kaupunkistrategian mukaisia hankkeita ja kehittämistehtäviä in-house-toimintana kaupungin sisällä. Toiminnassamme korostamme kehittämisnäkökulmaa, aktiivisuutta, verkostoyhteistyötä ja mahdollistajan roolia. Osallistumme aktiivisesti kehittämistyöhön ja selvitämme kehittämistarpeisiin soveltua rahoitusmahdollisuuksia talousarvioon määriteltyjen raamien pohjalta.

Hankkeet eli projektit toimivat työkaluina, joiden avulla kehittämistoimenpiteisiin saadaan lisää resursseja.

Toiminnan tavoitteitamme ovat:

  • Aluekehittäminen ja kuntalaisten palvelutarjonnan tukeminen.
  • Aktiivinen alueelle kohdennettujen hankerahoitusten hyödyntäminen.
  • Kehittämistarpeisiin kohdentuva hankesuunnittelu ja eri rahoitusmahdollisuuksien selvittely.
  • Tavoittelemme toimintakausittain vähintään kahta käynnissä olevaa EU-rahoitteista hanketta, joissa olemme hallinnoijana tai osatoteuttajana.

Parhaillaan käynnissä olevat ja viimeisimmät päättyneet hankkeet on lueteltu alasivuillaan.

Kaksikerroksinen, vanha rakennus, minkä väri ja materiaali vaihtuu kerroksen mukaan.
Rantakatu 7 A, entisen opettajaseminaarin harjoituskoulu. Kuva: Tuomas Mämmelä.