Tekemistä ja nähtävää

Sopivan pieni ja tekemistäkin löytyy. Sellainen on Raahe. Hyvällä meiningillä, vastatuuleenkin.

Raahen kaupungin nuorisopalvelut on asettunut Friemanin taloon Pekkatorin laidalle. Historiaa ja tarinoita tihkuva Friemanin talo pysyy nuorekkaana Raahen Nuorisovaltuuston pitäessä siellä toimistoaan ja kutsumalla kaupunkilaisia vieraakseen olohuoneeseen. 

Tyhjät kadut ja puistot kuuluvat oudosti houkuttelevaan Raaheen, mutta varsin aktiivistakin vapaa-aikaa täällä voi viettää. Raahessa aikaa viettäessä kannattaa huomioida, että tuuli voi yllättää. Se tuulee vastaan silloinkin, kun luulet pääseväsi myötäiseen. 

Skeittaus vai skuuttaus? Molemmat onnistuvat ulkorampeilla tai ihan vaan vanhan Raahen kaduilla, mutta myös Skeittihalli Puljulla. Kiekot lentelevät frisbeegolf -radoilla, joita Raahesta löytyy useampiakin. Tapahtumia järjestetään pitkin vuotta. Valinnanvaraa riittää keikoista, teatteriin ja liikuntakokeiluista, musiikkiklinikoihin

Nuotiolle pääsee tunnelmoimaan vaikka ihan kaupunkimetsään, tai jos pidemmälle halajaa, löytyy polkuja tallattavaksi kauempaakin. Talvella suuntana on luistelukentät, joissa vierähtää helposti muutamakin tunti, vaikka varpaat olisivat ihan jäässä. Kesällä voi tehdä perusteellisen rantakierroksen aloittaen Kirkkojärveltä, tutustuen Kylmäniemeen ja jatkamalla aina Olkijoelle asti. Merelle pääsee tutkimaan saaristoa meloen tai suppaillen. Talvella voi ottaa haasteen vastaan ja hiihtää jäitä pitkin Taskuun.

Kirjastoissa voi sukeltaa tarinoiden maailmaan tai istahtaa pelailemaan. Aikamatkalle pääsee piipahtamalla museoihin. On muuten ilmainen sisäänpääsy alle 18 -vuotiaille ja opiskelijoillekin huokeampi hinta. Selfie otetaan tietenkin Suomen, tai vähintäänkin Raahen pisimmällä seinällä Saaristokadulla. Taitaa olla Raahen kuvatuin seinä. 

Kuva keltaiselta seinältä, jossa kaksi mekkoon pukeutunutta ihmistä juttelevat ja takaa tulee pyöräilijä nostaen kättä.
Raahen pisin seinä.

Tervetuloa viihtymään vapaa-ajalla Raaheen!